torstai 29. joulukuuta 2016

Joulu 2016


Hei ! ♡



Joulu vain tuli ja meni. :,D Tänä vuonna se ei tuntunut oikein miltään !

Kävin Taritan kanssa katsomassa Helsingin jouluvaloja muutama päivä ennen aattoa. ♡ Apua, olin ihan kuin joku turisti kun vain räpsin kuvia kaikesta :,D Mutta kun kaikkialla näytti niin upealta ! ♡




Joka paikassa oli kaikkea nähtävää ! ♡ Pistäydyimme kaikissa pienissä kojuissa ja pop-up -myymälöissä mitä tuli vastaan. ♡



Halusin ehdottomasti nähdä Stockan näyteikkunat, ne on joka vuosi niin upeita. ♡ Siitä oli tietenkin vähän vaikeaa saada kuvaa. :,D

Yhden yön vierailu meni suurimmaksi osaksi siinä, että katsoimme animea... Olen ihan hulluna Boku dake ga inai machiin, ja sain Taritankin koukuttumaan siihen -emme meinanneet päästä millään nukkumaan kun jaksot olivat niin jänniä, aina piti katsoa vielä yksi ja niin edelleen. :,D



Joulukuusemme iskällä vs. äitillä ! 

Itse aaton vietimme mummolassa koko äidin puolen suvun voimin. Se oli ihan hauskaa pitkästä aikaa ! Perinteinen jouluselfie jää nyt välistä. Yritimme kyllä, mutta se meni siskon kanssa ihan pelleilyksi. :,D Tsekkaa ne vanhoista jouluposteistani täältä (2015) ja täältä (2014)! Harmittaa että poistin vuoden 2013 postaukset, sieltäkin olisi löytynyt.

Olen syönyt jouluruokaa nyt yhdeksän päivää putkeen. Oikeasti, en ole syönyt mitään muuta ! : D Alkaa vähän tulla korvista jo.




Joulupöytä ja sen vieressä "mitköhän tämä paketti sisältää". : D

Sain ihan kivoja lahjoja, lähinnä käyttötavaraa kuten keittiöpyyhkeitä asuntooni. Sain tänä vuonna aika vähän, ja siihen juuri olen tyytyväinen -kaikkea turhaa materiaa on muutenkin niin paljon. Uusia juttuja olivat leivontatarvikkeet ja värityskirja, pitäisikö tässä aloittaa jotain uusia harrastuksia vai ?? Hyvä kun ehdin vanhoja juttujani harrastaa :,D



Tylsääkin tylsempiä asukuvia, mutta on vaikea pukeutua söpösti JA lämpimästi :,D Ostin tuollaisen söötin baskerin marraskuussa kirppikseltä. ♡ Talvella pitkät hameet on parhautta, kun sääret palelee muutenkin sukkahousuissa... Käytän myös koko ajan samaa villatakkia!



En ole pitkään aikaan voinut ottaa selfieitä  (@;◇;@) Nämä ovat ikivanhoja.
Sain juuri aknelääkityksen, ihoni on huonommassa kunnossa kuin koskaan ! Olen kärsinyt siitä kutosluokasta lähtien, kun kerroin sen niin lääkäri arvioi minut kasiluokkalaiseksi ihoni perusteella. :,D Se on siis tosi huono.




Näin kylmää ja lumista ulkona oli tietenkin vasta heti joulun jälkeen. :,D
Kävin katsomassa söpöä kummityttöäni ! o(〃^▽^〃)o ♡♡




Lopuksi kuvat uudelleenjärjestetystä hyllystäni sekä kivoista instagram -tulosteista, joita teimme Saukon ja Sinin kanssa ! En ollut tiennyt tuollaisia laitteita olevan, ennenkuin löysimme yhden kauppakeskuksesta.


Siinä oli minun joulupuuhat ! ♡ 
Uutena Vuotena meille tulee kavereita, katsotaan mitä kaikkea hauskaa keksitään. ♡ Olen myös jo innoissani Desucon Frostbitesta sekä Yukiconista, minulla on molempiin tapahtumiin kaikkea hienoa suunnitteilla ! ☆


Miten teidän joulunne meni tänä vuonna?



♡ Esshieru


perjantai 23. joulukuuta 2016

Squadin pikkujoulut! ♡


Hei ! ♡


Tuntuu, että ollaan nähty tämän saman porukan kanssa melkein joka viikonloppu marraskuusta lähtien. :,D On vaan niin paljon kaikkea! Tupareita ja synttäreitä, ja nyt viimeisimpänä jokavuotiset pikkujoulut. ♡



Tänä vuonna teemana oli Love Live ! ♡ Viime vuoden Free! -teemaisista laitan kuvia sitten myöhemmin kun saan ne. ♡

Umi: Saukko, Honoka: Xenji, Eli: Allu, Nozomi: Vulridi, Hanayo: minä, Maki: Mai Mai, ja taustalla Sini joka on meidän Nico sitten ensi kesänä. : )



Oli niin ihanaa cossata Hanayoa ! ♡ Vauva. ♡
Laitoimme kaikki vain jotain jouluista/talvista vaatetta, minkä ajattelimme sopivan hahmomme luonteeseen. Minä päädyin tuohon somaan villapaitaan, lyhyeen pitsihameeseen ja polvisukkiin. ♡





Saukko oli niin söpö Umi !! ♡
Otimme tietysti hirveän läjän selfieitä, kun kerran cosseissa oltiin. :,D Olin Saukon luona edeltävän yön tavallaan "etkoilla", muokkasimme wigut ja sain meikatakin hänet aamulla ! ♡



(c)Allu

Ihana Mama-Eli ;;; ♡♡

Päivä hujahti ohi tosi nopeasti ! Lauloimme karaokea monta tuntia, ja otimme siihen sellaisen party-moden jossa pystyi kisaamaan toisia vastaan. : D Se oli kamalaa, kun välillä biisejä oli vaikeutettu esim. poistamalla musiikki taustalta...! Oli vähän vaikeaa laulaa Leijonakuningasta ilman musiikkia : D


*rannekorut...?

Sain tosi ihania lahjoja, harmi etten ehtinyt ostaa muille vielä pikkujouluihin ;u; Saatte ne sitten joulun jälkeen !

Ilta päättyi lyhyehköön baarireissuun, kävimme tanssimassa ! Lopulta kun tulimme joskus kolmen pintaan takaisin, niin oli pakko vielä leipoa joulutorttuja : D En olekaan tehnyt niitä Emilialla kuin neljästi tässä kuussa...


(c)Sini

Sinin synttärit oli myös joulukuun alussa ! ♡ 
Meillä oli koolla täsmälleen sama porukka. :,D
Nämä taisivat jopa olla ennen noita pikkujouluja, mutta olkoon nyt näin päin. :,D



Minulla oli jostain syystä täsmälleen samat vaatteet kuin viime vuonna. :,D
Vähän huvitti kun tarkistin asian vanhasta postauksesta !



Kaikki snäppäsivät kuvan kakusta, niin että niitä oli tuollainen hurja rivi. :,D

Lauloimme sielläkin karaokea ihan hulluna ! Sori kerrostalonaapurit :,D Pelasimme myös Suolarinki against Humanity ja kokeilimme vuorotellen, mahdummeko Sinin sängyn alle. :,D Mikä ihmeen idea sekin oikein oli.
Juhlien jälkeen jatkoin Maijan ja Emilian kanssa Emille yöksi. Oli huippua ! ♡



Squadin kanssa on aina niin ihanaa tehdä kaikkea ! ♡

Odotan innolla joulua ja uutta vuotta, kaikkea hauskaa on luvassa. ♡ Minulla on myös extrapitkä loma, ehdin otta rennosti myös pyhien jälkeen. (*^▽^*)

Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille ! ♡




♡ Esshieru


lauantai 17. joulukuuta 2016

Wakamonocon 2016

Hei ! ♡


Tämän tapahtuman blogi on nyt hieman myöhässä ! Joulun kunniaksi opettajat lykkäsivät meille kaksi tenttiä ja mallistosuunnittelun viimeiselle viikolle ennen lomaa. 
꒰⁎×﹏×⁎꒱՞༘✡ Ne ovat pitäneet minut kiireisenä!

Aiheeseen; Lahdessa pidettiin ensimmäistä kertaa tapahtuma nimeltä Wakamonocon 26.-27.11.2016. Koska coni oli kerrankin niin lähellä meitä, lähdimme melkein koko kaveriporukkani voimin sinne; ja koska tapahtuma oli yllättävän hintava sisältöönsä nähden, päätimme kaikki myös jotenkin osallistua. Lopulta meillä oli kaksi yleisvänkäriä ja kolme ohjelmanpitäjää ! Allu ja Jekku osallistuivat myös cosplaykisaan. Minä pidin luentoa ! ☆



Cossasin koko viikonlopun Ai Shindouta Kyoukai no Kanatasta, Traconin kisacossini. ☆ Fiilikset greenroomista alemmassa kuvassa. xD Kännykkäni oli silloin huollossa, eikä varaluurissa ollut kovin hyvä kamera. :( Anteeksi vähäiset kuvat !

Olimme yötä Allulla ja Jekulla perjantaista lähtien, aluksi ikäänkuin "etkoilla" : D Meillä oli hauskaa, pelasimme taas lauantai-yönä Cards against Suolarinki ! :,D

Coni meni siellä greenroomissa pyöriessä (ja syödessä !), karaokessa, ihmisten kanssa hengaillessa ja Burger Kingissä, yllättäen. :,D Sain yllättävän paljon uusia tuttuja vaikka tapahtuma olikin hurjan pieni, se oli ihanaa ! ♡




Pidimme luentomme Voltronista! ☆
Otsikko viittaa silloin juuri ilmestyneeseen "Ihmeotukset ja niiden olinpaikat" -leffaan. Kuulosti silloin yöllä hauskemmalta. : D

Keksimme koko luennonpitoidean siskoni kanssa siis aika myöhään, joskus torstai-iltana. Sitten teimmekin koko homman yhdessä yössä! :,D Siitä tuli kuitenkin tosi hyvä, ja oli vähän sääli että vain kourallinen ihmisiä tuli katsomaan. Toisaalta coni oli niin pieni muutenkin...
Tässä ohjelmakuvauksemme:

"Voltron: Legendary Defender on Netflix original -sarja viidestä nuoresta, jotka saavat tehtäväkseen puolustaa universumia muodostamalla Voltron -soturin robottileijonista ja estää pahan imperiumin leviäminen. Luennolla luvassa on kevytmielistä analyysia Voltronin paladiineista sekä matkan vaaroista ja tulevista käänteistä. Varoitus: Sisältää spoilereita ja huonoja meemejä!"


(c)Xenji

Jekku cossasi kanssani idolitytyjä sunnuntaina. Se oli kivaa ! ♡
Vedimme kerran myös kisatanssimme Yakusoku no kizunan jossain siinä taidekujan nurkassa. :,D


(c)Karoliina Hyrkäs
(c)Karoliina Hyrkäs

Yksi kuva lauantain cossikisasta ja yksi iltabileistä. Keskellä Allu ja Jekku upeissa Touhou -cosseissaan ! ☆

Iltabileet oli oikeastaan aika vitsi. :,D Siellä oli ihan DJ soittamassa, mutta ei ketään tanssimassa ! Minun piti squadin kanssa korjata asia ! Kuvasta ei onneksi saa melkein mitään selvää. :,,D Emme mekään koko iltaa jaksaneet, joten suurimman osan ajasta tanssilattia oli aivan tyhjä. Samaan aikaan meni Jekun ja Allun yölautapelipaja, jossa kävimme pelaamassa Twisteriä. : D



Conissa oli myös kuvauspiste ! ♡ Otimme näiden lisäksi myös upeita ryhmäkuvia, mutta niitä ei jostain syystä ole vieläkään näkynyt. :( Julkaisen ne sitten kun niitä tulee !
Pisteen vieressä oli pyörätuolille tarkoitettu "ramppi", jota pitkin kaikki laskivat pyllymäkeä. : D Kuvaajillakin oli hauskaa ! Miten niin ollaan kaikki täysi-ikäisiä ?

Naurattaa muuten kun pääsin Etelä-Suomen Sanomien videolle :,D http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2323334 Vilahdetaan ihan siinä lopussa kun olen Jekun ja Allun kanssa lähdössä, ja piti vielä ottaa lähikuvaa musta kun toljotan jotain suu auki :,,D Voi kamala.


(c)Nagare Photography

Siinä olikin kaikki ! ☆

Tapahtuma oli hirvittävän pieni, mutta kuten tavallista, otimme siitä kaiken irti ! ♡
Jotkin osa-alueet conissa oli heikommin toteutettuja, mutta olin yllättynyt siitä, miten paljon kaikkeen oli kuitenkin panostettu. Coniteaan kuulemma kuului vain neljä jäsentä, ja pääjärjestäjäkin oli alaikäinen ! Ei voi kuin hattua nostaa.

Kaikkea muutakin on tapahtunut tässä joulukuun puolella: Sinin synttärit ja squadin Love Live! -teemapikkujoulut ! ♡ Kirjoittelen niistä mahdollisimman pian; minulla alkoi jo joululoma, joten aikaa pitäisi kerrankin olla. ♡ Nähdään pian ! ♡


♡ Esshieru