sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kesä 2016


Hei ! ♥


Bloginpito pitää yleensä ajatukseni parhaiten kasassa, kokeillaan sitä nytkin. ♥
Muistissani on aika iso aukko kesälomani osalta, mitä elokuussa edes tapahtui? :,D Onneksi onnistuin kaivamaan muutaman valokuvan todisteeksi siitä, että kyllä minä ainakin jotain sain silloin aikaiseksi. ♥



Pari outfit -kuvaa elokuulta ! ♥

Minulla on taas ns. 'pastellinen' kausi, toivotaan ettei se taas talven tullessa vaihdu mustaan :,D
Käytin paljon tuota ihanaa paitaa, jonka sain Minkalta! Olimme molemmat paljon myymässä ulkoilmakirppiksillä, ja vaihtelimme vaatteita ~(^з^)-♡



Tämä selfie kuuluu sateenvarjolookiin -olimme lähdössä Jennan ja Allun kanssa roadtripille Turkuun ! : D
Olin nukkunut ehkä neljä tuntia ennen reissua, se oli aika hurjaa. Kävimme Turun Jättirätissä hakemassa Kyoukai no Kanata -cosseihimme kankaat, sekä eksymässä Ikeassa ! Takaisintullessa otimme kyytiin Taritan, jonka kanssa vietin ihanan viikonlopun Lahdessa. ♥



Taritan kanssa katsoimme Free!tä (yllättäen :,D) ja kävimme sushilla ja soutelemassa järvellä ! Kun olimme matkalla puistoon tapaamaan Jennaa, Lahden yllä näkyi upea, melkein kokonainen sateenkaari ! ♥ Se oli niin upeaa (๑ˊ͈ ॢꇴ ˋ͈)〜♡॰ॱ Välillä näytti myös siltä, että sen yläpuolella olisi ollut toinen haaleampi tuplasateenkaari !



Sushia ja tyypillistä Lahden tori -kesäruokaa eli muikkuja : D



Ja koska ruokakuvat ei lopu -Eelican upea Wonderwoman -synttärikakku ! ♥ Käyn joka kesä hänen synttäreillään, ja joka vuosi kakku on aina erilainen ja upea. ( ๑ ❛ ڡ ❛ ๑ ) ♥


Jenny, Aino, Nina, Janet, Jenna, Ansa, Saija

Tässä olemme Noragami -ryhmän kanssa miittaamassa ! Burger Kingissä tietenkin. :,D
Tämä tapaaminen oli aivan ihana, sain niin paljon uusia tuttavuuksia ! Suunnittelemme jo yhteisiä cosseja ja CMV:tä. ♥

Puistossa pidettiin kauniit häät sinä päivänä. Me vain pelasimme pokemonia :,D Kirkkopuistossa vilttimme ympärillä oli jatkuvasti päällä 6-7 lurea, ja kaikilta meinasi loppua akku kun pokemoneja ilmestyi koko ajan niin paljon. :,D




Tyhämien ysvien kokoontuminen Espresso Housessa. ♥
Shoppailimme meikkejä koko päivän ! ♥ Nonna, Suwi ja Mira ovat ehkä tärkeimpiä ystäviäni, oli ihana nähdä kaikkia kerralla. ♥



Koulunkin ehdin tosiaan aloittaa. Vasemmalla tutkielmaa anatomiatunnilta !
Toisessa kuvassa työkavereiltani saamat läksiäislahjat. Paketissa oli yrityksen logolla varustettu muki :,D



Nämä kaksi kuvaa liittyvät olennaisesti toisiinsa, vaikkei siltä näytäkään :,D

Sain ensimmäisen oman asuntoni, ja varastosta löytyneet vanhat lapsuusmukini ja -kipponi pääsevät taas käyttöön ! ♥ Kämppikseni Suwi sen sijaan teki näin siinä vaiheessa, kun olimme vasta saaneet sänkymme sisään asuntoon :,D Hösö.



Vantaalla asuminen on aika jännittävää, kun ikinä ei tiedä mitä tapahtuu -yhtenäkin päivänä vain lähdimme puistoon pizzalle. :,D

Vihis -kuva taas kertoo kaiken olennaisen cossihikipajastamme esityskisaa varten...



jojoposet : D
(c)Allu, Jenna

Ompelua ja harjoittelua vuorotellen ! Näimme kovasti vaivaa esityskisaesitystämme varten. ♥ Olin jonkun viikon putkeen Jennan ja Allun asunnolla ompelemassa, käytännössä melkein asuin heillä. :,D Mutta kaikki vaiva palkittiin ! ♥ (♡´❍`♡)*✧ ✰ 。*



Toivottavasti nautitte ! ♥ Itsestäni oli ainakin hauska muistella, mitä kaikkea tänä kesänä teinkään. ♥

Taaksepäin on mukava katsoa, kun nykyhetkessä ei ole kehumista -olen vain maannut sängyssä viimeiset pari viikkoa. Herään ja aikataulutan päivääni lääkkeiden ottamistahdin mukaan, ja lopun aikaa koitan vain pärjäillä. Kouluunpaluu jännittää, sillä en tiedä miten saan muut kiinni opiskelutahdissa. Joutuisin myös ottamaan lääkkeeni kesken tuntien... Olen nähnyt jo painajaisiakin siitä ! ლ(。-﹏-。 ლ)


Vantaalle omaan asuntoon palaaminen on edessä ensi viikolla, sillä minun on käytävä jatkotutkimuksissa. Se jännittää myös hieman, mutta koska selvisin viimeksikin, selviän kyllä nytkin ! ♥ Ja tänä iltana en stressaa sitä, vaan aion katsoa lempielokuvani ja ottaa rennosti. ♥



♥ Esshieru



tiistai 13. syyskuuta 2016

* : ✧Traconin esityskilpailu ・゚✧


Hei taas ! ♥


Ilmeisesti en vain pääse tapahtuneesta yli tai jotain vastaavaa, mutta halusin heti päästä käymään läpi esityskisakuvia kun niitä alkoi virrata. ♥ Unohdin aikaisemmin mainita tärkeimmät: ryhmämme nimi siis on Megane Kanat, mutta lähdeteos on Kyoukai no Kanata, ja biisin nimi Yakusoku no Kizuna ! Alkuperäisen tanssin voi katsoa vaikka youtubesta noilla hakusanoilla. ♥

Unohdin kuinka paljon ihmiset kuvaavat kisoissa ! Olen saanut yhteydenottoja ammattilaiskuvaajilta, joiden otoksia esittelen seuraavaksi. En uskonut että meitä kuvattaisiin näin paljon ! Kaikki kuvat ovat vielä niin upeita ! (ノ´ヮ´)ノ*:・゚✧

Näiden avulla ehkä nekin jotka eivät olleet paikalla live-esityksessä voivat tuntea sen fiiliksen, mikä meillä oli lavalla ! Kaikki oli vain niin huikeaa ♥




Tässä on Maijan kuvaama ja Jennan youtubeen lataama video esityksestämme. Odottelen vielä, josko jostain ilmestyisi parempilaatuinen ! Tuostakin saa kyllä tosi kivasti selvää, ja tosiaan, minulla on nyt still -kuvina lähes koko esitys. (^∇^ ) ♥
Laittakaa vaikka musiikki taustalle soimaan ! ♪


(c)Madunjau

Olen niin ylpeä siitä, kuinka hienosti Paula, Miru, Allu ja Jenna tanssivat !! Olin verhon takana aivan innoissani, kun kuulin kuinka yleisö alkoi taputtaa mukana. Tiesin, että he vetäisivät upeasti, mutta tuo yleisön reaktio oli niin ihana ! ♥

Muutenkin he menivät niin kauniisti synkassa, aivan upeaa. ♥ Yritin vilkuilla näyttöä selkäni takana esityksen aikana, sen takia 'pyrstöni' saattoi hieman vilkkua vasemmalla katsomossa istuville. :,D Halusin vain nähdä ! ♥ Tämä oli niin upeaa katsoa videolta jälkeenpäin. ♥


(c)Mihashichu

Miru ja Jenna soolojensa aikana. ♥ He ovat niin kauniita !
Olen iloinen, että saimme kuin saimmekin kaikkien cossit kokonaisuudessaan valmiiksi. Tiukillehan se meni, ja vaati melkein viikon mittaisen hikipajankin !


(c)Mihashichu

Ja sitten oli minun vuoroni tulla lavalle ! Wohoo !!

Rekin päällä oleva kangas oli kiinni pienellä hakaneulalla, joka minun oli tarkoitus nyppäistä pois, saada kangas putoamaan ja astua kehikon läpi. Aikaa oli yhdestä kolmeen sekuntia -se oli tehtävä siinä välissä, kun muut olivat jonossa näköesteenä. Ajoitus oli siis tiukka, ja kangas olisi saattanut pudota liian aikaisin tai liian myöhään, tai olisin voinut kompastua kehikkoon (kenkäni olivat kolme kokoa liian pienet) ! Kaikki meni kuitenkin täydellisesti !! ♥


(c)JKameko
(c)Mihashichu

Lavalla oli niin ihanaa. ♥

Kun Jenna pyysi minua mukaan tähän projektiin viime keväänä, otin haasteen innoissani vastaan. Nautin esiintymisestä kaikissa muodoissa, kuten puheohjelmien pidosta, mutta lavalla olin viimeksi ysiluokalla koulun kässän muotinäytöksessä.

Olen harkinnut jonkinsortin kisaamista siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran aloin harrastaa cosplayta. Ajoitus oli vain väärä, kun päätin viedä jonkun asun pukukisaan -joko conista puuttui kategoria tai jopa koko kisa !


(c)JKameko

Esiintyminen ei siis jännitä minua. Mutta tanssiminen jännittää.

Asia, josta olen puhunut täällä kauhean vähän, mutta joka oikeasti häiritsee minua, on surkea motoriikkani. Yksinkertaisesti, minun on vaikea tehdä useampaa asia kerralla, esimerkiksi liikuttaa käsiäni ja jalkojani yhtä aikaa. Se vaikeuttaa paljon esimerkiksi autolla ajamista, ja Love Liveä tms. rytmipelejä en osaa pelata ollenkaan ! Jätin myös wanhojen tanssit välistä ihan vain siksi, että pelkäsin etten oppisi kaikkea ajoissa.

Varoitin heti alkuun ryhmäläisiäni, että olen hidas oppimaan. Vähän lohdutti se, että osuuteni tanssista on ehkä 1/3 muihin nähden ja kestää ehkä vaivaiset 15 sekuntia. Siitä huolimatta minulla kesti useampi kuukausi oppia kaikki -ja muut opettelivat omat, pidemmät osuutensa vajaassa kahdessa viikossa !


(c)JKameko

Mutta me teimme sen ! ♥

Kaikista peloistani huolimatta, kaikesta siitä mikä olisi voinut mennä vikaan huolimatta, me teimme sen. ♥ Ja upeasti teimmekin !

Voin vain kiittää ryhmäläisiäni, jotka kannustivat minua eteenpäin, ja näyttivät liikkeet minulle hitaasti ja yhä uudelleen. Se oli kivinen tie, ja näimme paljon vaivaa -Jenna esimerkiksi vuokrasi meille peilisalin harjoituksia varten ! ✰

En enää pelkää ottaa vastaan isoiltakin kuulostavia haasteita -itseasiassa minua on jo pyydettykin yhteen tanssiryhmään. ♥ Tiedän nyt omat rajani, ja opin kyllä, kunhan saan tarpeeksi aikaa ja vähän apua. ♥


(c)Mihashichu

Minulle on kerrottu useita kertoja, ettei kipuni näkynyt yleisöön lavalta. Että enemmänkin säteilin positiivista energiaa !

Olen niin helpottunut kuullessani tuon -fakta on, että en voinut hyvin. Lavalla se kuitenkin unohtui, ja vaikka myöhästyin muutamasta liikkeestäni, en ole murehtinut sitä. Muistelen vain sitä tunnetta, minkä lavalla olemisesta sai -se rajaton riemu. ♥
Se, kun et voi lakata hymyilemästä, vaikka sattuu -vaikka olet hengästynyt ja jalkasi tärisevät -sillä kaikki ihmiset yleisössä katsovat sinua, kannustavat, taputtavat, hurraavat juuri sinulle. ♥






Siltä minusta tuntui lavalla. ♥

En toivonut mitään enempää. Olin iloinen siitä, että olimme päässeet sinne asti -monen kuukauden uurastus oli ikäänkuin jo silloin ohi. Tuntuihan se tietenkin vähän ankealta vain palata backstagelle -aikamme lavalla oli niin kovin lyhyt.


(c)Madunjau

Mutta siinähän ei ollut kaikki ! ♥

Tuli ihan yllätyksenä, että meidät kutsuttaisiin takaisin lavalle. En tosiaan aluksi edes tiennyt, miksi meidät kutsuttiin sinne. :----D Mutta näin jälkeenpäin kun miettii, se oli ehkä paras mahdollinen päätös tälle kokemukselle. ♥ Sain myös halata tuota ihan sika söpöä Sparkia !(。>ω<)。


(c)Mihashichu

Tässä taitaa sitten jo tulla kyyneleet :,D
Olin vain niin helpottunut kaikesta ! Mitään pahaa ei peloistani huolimatta tapahtunut ! Vedimme tanssimme kunnialla ja kauniisti, ja saimme kunniamaininnan "energisestä ja sarjauskollisesta esityksestä" ! ♥

Olen kiitollinen Traconin tuomareille. Ehkä energiamme tosiaan viestitti heille, kuinka paljon halusimme tehdä viihdyttävän ja upean lavashown, ja saimme siitä palkintomme ! ♥


(c)HC Jorma

Jäljellä on kuvat muiden esityskisaan osallistuneiden sekä voittajien kanssa. Oli vähän sääli, ettemme ehtineet kauheasti puhua muiden kanssa takahuoneessa -olimme varanneet oman pukuhuoneen cossintekoa ja nukkumista varten. Hups ! :,D

Esityskisan voittajat sekä muiden Traconin kisojen voittajat julkaistiin tänään Traconin sivuilla. Voit kurkata ne täältä !


(c)Madunjau

Sellainen stoori. ♥


Olen saanut kovasti viestejä sosiaalisessa mediassa. Kaikki toivottavat minulle onnea ja jaksamista, ja haluaisinkin sanoa tässä kuinka kiitollinen olen ! Kaikkien viestit tuntuvat samalta kuin esityskisan yleisö -kaikki kannustavat minua jatkamaan urheasti. ♥
Ja sen aion tehdä ! Minulla on jo projekteja suunnitteilla, ja kouluunkin haluaisin pian palata. ♥ Kerron teille pian, miten vietin viimeiset kesälomaviikkoni, ja odottelen myös Megane Kanojen virallisen photoshootin tuloksia. ♥


Kyllä minä vielä täältä nousen ! ♥



♥ Esshieru