perjantai 27. marraskuuta 2015

Joulu Helsingissä


Hei ! ♥




Tulin heittämään muutaman kuvan viime viikoilta : )

En tällä hetkellä oikein saa mitään aikaiseksi, koeviikko ja muut vastuut painaa päälle, ja oikeastaan elän vain yksi päivä kerrallaan... Joskin yhdenkin päivän puitteissa mieliala saattaa vaihdella yltiöonnellisuudesta ihan pohjalle ja taas takaisin.
Ainoastaan kroonista on burnout koulun suhteen !

Mutta taistelen vielä ! ( ; u ; )9  Fightoo !! 

Olen puuhaillut kaikenlaista hauskaa, ihanaa päästä vähän kertoilemaan siitä. ♥



Lahden taidemuseon tämänhetkinen näyttely käsittelee piirtämistä, joten pakkohan sinne oli päästä, kun itsekin tulee kynä kädessä heiluttua : D

Ajattelin, että ehkä se vähän helpottaisi tätä artblockia, mutta ei sentään... haha... :,D



Upea se kuitenkin oli ! ♥






Eniten ehkä mieleen jäivät nämä digitaaliset teokset nimellä "There's a dream" I ja II, mieleen tuli jotenkin Melanie Martinezin videot. ;;; ♥ Tykkäsin. ♥






Ahhh vihdoin faunikuviin ! ♥

Tämä meikkitesti alkoi ihan ex temporena, ajattelin vain että hiukseni olivat sinä päivänä niin söpöt että teki mieli heittää vähän meikkiä naamaan, ja no, homma lähti vähän käsistä : D

Ne jotka mut tuntee tietää että faunit ovat samalla tavalla lähellä sydäntä kuin meriteema, joten faunimeikit olivat aika luonteva jatkumo :,D



Kuolen nauruun tälle kuvalle. :,D
Jenna päätti vähän photobombata mun selfieeseen, ja teki sen vielä tolleen epäasiallisesti. :,D Kuolen.




Saatoin somessa epähuomiossa heittää että tämä olisi "eka" fauniyritykseni, mutta kun rupesin miettimään ja vähän tutkimaan vanhoja kansioita, niin olenhan minä tämän tehnyt jo 2013 !

Asiat eivät ole hirveästi kahdessa vuodessa muuttuneet, pisamat ja surukulmakarvat ovat edelleen se juttu. ♥ Molemmissa kuvissa hiukseni ovat myös omat, huh !

Lopultakin pystyn hirveästi samaistumaan tyttöön oikealla. Muistan hyvin vuoden 2013, olin juuri aloittanut lukion, ja no... Ehkä en olekaan niin hirveästi muuttunut siitä vuodesta.



Löysin myös tämän söpön faunikokeilun Fanfestista 2013, feat ihana Milja ♥



Viimeaikaisia ostoksia ! ♥

Hiusvärit tarttuivat mukaan ihan ex tempore, mulla oli olevinaan joku selkeä visio näiden tulevaisuudesta, mutta nyt en taas yhtään tiedä. :,D Jotain pastellivärejä kuitenkin ! ♥
Sukat olivat muuten vain söpöt, gotta treat myself. ♥



Nonna on tärkein vauva ja oli tuunannut minulle tälläisen upean vihon;;;; ♥♥
Etu- ja takakansista löytyvät tekstit "Never stop believing" ja "Mahdoton on vain mielipide". Jotkut vaan osaa ! Ihana sea punk -teema vielä. ;;; ♥

Olisipa elämä aina näin ihanan pastellinsävyistä, nyyh. ♥



Cossikankaat näytti näteiltä. ♥
Tämän enempää vihjeitä ette mun cosplaytanssiais -asusta saa, koittakaa pähkäillä :,D
(Sini ei nyt saa paljastaa. Shh.)


Seuraavassa tiivistän koko Helsinki -viikonloppuni pariin kuvaan : D
Kissa, kamuja, nättejä jouluvaloja ja söpö kahvila ! Nice ♥

 (c)Suwi








Koeviikko -aesthetic !

Yhtenä päivänä pukeuduin jopa ihan kivasti, osallistuin väittelyyn joten piti näyttää vakuuttavalta, heh. : D Asu on varmaan tämän vuoden lempparini ! ♥
Olen pitänyt kettureppua taas mukana jos valmistelutunneille ei ole tarvinnut ottaa kirjoja, se on aiheuttanut aika paljon riemua. ♥ Söpö vauva.




Eipä tässä muuta, koeviikko lähestyy loppuaan (onneksi) !

Jos sitä pian taas olisi aikaa nähdä kavereita, yyh. ;;; ♥ Kova ikävä kaikkia !
Onneksi kohta aukeaa conikausi 2016 ♥ Ketä näkee tämän talven coneissa ?


♥ Esshieru


tiistai 17. marraskuuta 2015

Tracon -Laivastopojat


Hei !

Pitkästä aikaa ! ♥
Oikein nolottaa, kuinka pitkään olen pantannut näitä, mutta oikesti sain nämä Suwilta vasta pari viikkoa sitten. :,D Eli siis Traconin sunnuntain ryhmäcossimme kuvat, Free! pojat valkoisissa univormuissa ! ♥

Näiden kuvien selaaminen ja tän postauksen tekeminen oli mulle hirvittävän vaikeaa, kai koska mulle vaan jäi niin paha mieli Traconista :,D Töpeksin asiat kaikkien mulle läheisten ihmisten kanssa, ja se oli tavallaan myös kickstarter masennuskaudelleni...

Mutta! Toivon että tämän talven conit menevät paremmin. ♥
Nyt niihin kuviin !



Tää ryhmä oli kyllä niin söötti;;; ♥ No regrets !

Rei: Nonna
Nagisa: Joona
Ai: minä
Rin: Tarita



Kaikki kuvat on ottanut Suwi (tai no, kamera kiersi kyllä vähän kädestä käteen) ellei toisin mainita !









En tiedä mitä sanoisin. xD

Keksimme että haluamme kuvan, jossa kaikki ovat vähän ilmassa kuten alkuperäisartissa... Voitte vain kuvitella kuinka vaikeaa on neljän hypätä ilmaan täsmälleen yhtä aikaa, ja vielä niin että siitä saa hyvän kuvan. :,D

Homma meni vain nauramiseksi, mutta ihan söpöjä me kyllä ollaan. :,D


(not mine)

Tässä alkuperäinen kuva ! Tarita onnistui hämmentävän hyvin !!



Peruspose, mutta niin hyvä !! ♥♥





Tanssiposeen liittyy hieno tarina : D

Olimme vähän out-of-ideas kunnes siihen tuli joku ihan random nuorehko mies myös kuvailemaan, ja kysyi saako heittää idean. Hän kysyi pystyisimmekö muodostamaan parit (ei ollut vaikeaa) ja ottamaan "laivastotanssit" -posen... Myöhemmin kävi ilmi että kyseinen mies oli Traconin virallinen kuvaaja, ja tanssiposemme löytyy myös Anikista sunnuntain yleiskuvista... :,,D









Niin söötit ;;; ♥♥



Sitä en muista, kuka ehdotti slaavikyykkyä, mutta tämä jäi kyllä ikuisesti elämään :,,D
Ollaan aika gangstoja.







Tää kuva on niin nätti;;; ♥♥



Ja kun reality on oikeasti tällainen : DD
Mutta eikö parhaat photoshootit ole sellaisia, missä voi vähän derpata. ♥








Tämäkin kuva on jotenkin tosi soma, vaikka me vain urpoiltiin :,,D




Aw yeah ! ♥

Oletin jo, ettei koko shootissa olisi onnistuneita kuvia, mutta olihan näitä. c:
Laivastopojat oli kaikista suloisin ryhmä, äää. ;;; ♥

Hiukseni ovat haalistuneet vaaleanvioletista valkoisiksi/vaaleanharmaiksi viime päivien aikana, heitin jo läpällä etten tällä menolla tarvitse peruukkia 
seuraavaan Nitori -cossiin. :,D
Minulla on ihan mahtava cossijuttu tulossa !! 
Pidän sen edelleen vähän yllätyksenä, nolottaa. :,D

Olen tässä viime aikoina harkinnut toista pastelliväriä: olisiko vaalenapunainen mitään?
Keksin kääntää näitä suoristusraudalla, ja niistä tulikin ihanan puffit, ihan kuin vaahtokarkki tai pastellinvärinen pilvi ! ♥ 
Omin sanoin: Hiukset kiharalla elämä on 200x parempaa. ♥


♥ Esshieru